Reissumies On Erimies

Kemu Kemppainen se lähti viikonloppuna tutustumaan Porvoon maisemiin, ei ihan omasta tahdostaan mutta mukanahan tuo tuli kun syliin nappasi. Automatkailua kun tuon natiaisen kanssa pitää muutenkin ahkerasti treenailla, niin yritetään nyt ajeluttaa ympäriinsä totaalikyllästymiseen asti että saisi valitusitkut loppumaan ja tottumaan siihen, että välillä vaihdetaan maisemaa.

Yhtään en tiennyt miten homma tulee muuten toimimaan, olemme tämän herkän penturomanssin alkuvaiheissa vielä, tutustumassa toistemme sielunmaisemiin, joten kysymysmerkkejä sopeutumisesta ja käytöstavoista leijaili ilmassa enemmänkin. Auton uumeniin pakattiin täten muutamia aputarvikkeita, joista ehdottomasti hyödyllisin oli paras pentuostoksemme; pentuaitaus, jota voi käyttää monipuolisesti tilanrajaukseen. Äääärimmäisen kätevä kun pitääkin pienentää pennun elämysneliöitä tai viheltää riehuhepuleilta jäähylle!

Kaimaani Kemu kävi näytillä myös mummolassa ennen Porvooseen hurauttamassa, ja niinhän siinä kävi että mummo rakastui täysin ja meinaksi omakseen ottaa. En antanut, mummo raukka olisi ollut kylmän totuuden edessä viimeistään seuraavana päivänä, joten taidetaan nyt vaan ihan itse tuo kouluttaa ja viedä sitten hyvin käyttäytyvänä hoitoon :D

Porvoo tarjosi lopulta ihanan reissukokemuksen! Kemu oli kovin reipas, utelias ja sosiaalinen. Uusien ihmisten luokse tallustellaan mielellään rapsutuksia hakemaan, eikä ympärillä rymistelevät tai kolistelevat ajoneuvot onnistuneet säikäyttämään keskellä vilkasta keskustaa. Tavattiin yksi vanhuskoira (15v sekarotuinen uros), jota Kemppa jännitti ehkä kaksi sekuntia kun selvitteli mitä pappa on hänestä mieltä, mutta heti kun seniori väisti niin johan juniori oli innoissaan tuota paimentamassa (mikä kyllä sitten kiellettiin ja päästettiin vanhus omaan rauhaan toiseen huoneeseen)
Jos jokin meinasi mennä liian jännäksi tai pentu tunsi olonsa hieman epävarmaksi, kipitteli tuo jalkojeni luokse istumaan ja mietiskeli maailmaa viereltäni ilman mitään suurempaa paniikkia. Ihania luottamisen ja leimaantumisen merkkejä, ulkonakin vapaana rymistellessä varmistelee että en häviä ja palaa aina luontaisesti takaisin luokse. Kutsustakin kirmailee nätisti jalkojen juurelle, jee, siitä se lähtee!

Basenjikauneuden arvostusta on kyllä nyt levitelty heti alkuun aika ahkerasti, hauska oli myös törmätä kypsempään pariskuntaan jonka mieshenpuolikas totesi heti ensimmäiseksi; "Hei, tämähän on se kongonpystykorva!" En uskonut juuri kenenkään basenjipiirien ulkopuolisen enää muistavan/tietävän tästä vanhasta rotunimikkeestä yhtään mitään, mutta näin se maailma yllättää :D

Takaisin kotiin päästyään pikkuherra otti tilan takaisin heti haltuun innolla ja onnella, sillä missäs sen mukavampaa kuin omassa kodissa!

Ensimmäinen Viikko Kotona

Huhheijaa ja hurmulhei!

Näin on aika julistaa että hovimme suurinpienin narri on saapunut ja asettunut taloksi; Hi-Lite Magic Mike a.k.a Kemu on nyt oikeasti, lopullisesti, viimeinkin täällä!

 

Kemu poika siis noukittiin kyytiin 6.2. ja se oli sitten menoa se. Kopassa istui poika mustassa jumpperissa, käpertyen siskotyttönsä kylkeen itkunyyhkytksen kera. Ja ei, emme ottaneet kahta pentua, autoimme vain kuljettamaan neitokaisen lähemmäs uusia omistajiaan, Kemunkin matka sujui paljon mukavammin kun oli sisarus johon tukeutua uuden ja tuntemattoman maailman avautuessa poikasen edessä.

Paljon tupsahti arkeemme taas ensimmäisiä kertoja; pennun ensimmäinen kosketus laumamme muihin jäseniin, ensimmäinen kerta kun naskalit uppoaa käteen, ensimmäinen pissa paperista ohi suoraan lattialle, ensimmäinen yö... Kauhia kasa tuttuja mutta silti uusia asioita pienen natiaisen kanssa, ja täytyy myöntää että stressilevelit kyllä alkoi kohoamaan vaikka kasvatuksen ja koulutuksen ohjenuorat oli selkeästi suunniteltu. Ainahan sitä vähän jännittää, että mites tämä kaikki nyt lähtee pyörimään ja minkähänlaisia haasteita eteen pyllähtää.

No, ihan ensimmäisenä Kempasta opittiin, että herrahan tykkää omasta äänestään ja täten herkästi narisee, marisee, itkee, ulvoo, vänkää ja urputtaa jos asiat ei tapahtu justnyt heti kun hän haluaa! Myrskypilviä horisontissa, ohoi... Tai sitten ei, nimittäin ihan muutamien toistojen ja harjoitusten jälkeen tyyppi osaa asettua nukkumaan omaan keittiö-yksiöönsä oikein nätisti, puuhailee hetken omiaan tai sitten kömpii suoraan petiin taikka häkkiin ja ottaa nokoset. Yöt nukkuu/oleskelee hiljaa myöskin, hetkittäisiä, minuutin tai pari kestäviä tylsyysnarinoita lukuunottamatta.

Persoonaltaan todellinen vauhtiveijari. Juoksee, loikkii, törmäilee, liitää verhoissa kuin Tarzan liaanissa. Nakertelisi kukkasia, varastaisi sukkapuikkoja, repisi sohvaa, kiusaisi kissaa ja puhkoisi varpaita. Välillä muistaa kyllä olla sievä ja suloinen, asettuen puuhailemaan sallittujen lelujen kanssa näyttämään söpöä naamaa ettei uusilta omistajilta katkea hermo ihan kokonaan :D

Meidän isompia laumalaisia ei pelkää ollenkaan, vaikka pieni varautuminen olisi ihan tervettäkin -mutta tulta päin sanoi mummo helvetissä ja sotki eteenpäin! Uusia ihmisiä moikataan ihan yhtä reippahasti, mikä on ihan kivaisaa. Muuten tuntuu olevan hyvin läheisyydenhaluinen sylilöllö, kontaktia tarjoaa hyvin näpevästi. Hyvin ahne ja leikkisä, jahtaus, tapporavistukset ja sinnikäs puru-ote löytyy jo!

Saapi nähdä mitä tästä sankarista vielä kuoriutuu!

Odotuksen Kurjuus Ja Ihanuus

Odottaminen on jokaisen pennusta haaveilevan tuttu vihollinen. Se alkaa heti kun löydät kasvattajan johon haluat ottaa yhteyttä ja jolle esittäytyä, oma viesti kun lähtee eteenpäin, alkaa hyytävä jännitysodotus että milloinkohan se kasvattaja ehtii vastaamaan! Lukeeko viestin jo tänään? Entä jos ei huomaa sitä, meneekö roskapostien sekaan? Jos ei pariin päivään ole kuulunut mitään niin onko se vain unohtunut heti kättelyssä vai onko jo tullut torjutuksi ennen kuin ehti treffeillekään?

Ja tämä on vain lämmittelykierros tulevaa varten. Sen Oikean yhdistelmän osuessa kohdille aletaan odottamaan nartun juoksuja, sen jälkeen sitä hedelmällisintä päivää ja tovi sen jälkeen ihmetellään että onnistuiko astutus, ultralla tai ilman. Ensimmäinen kova kolahdus osuu tietysti silloin jos narttu jääkin tyhjäksi, mutta kovin pitkää helpotusta tuo tiineyden varmistuminenkaan, sillä sen jälkeen odotellaan että sujuuko kaikki hyvin, näkyykö röntgenissä montakin, onnistuuko synnytys normaalisti, riittääkö itselle pentua ja tulisiko vielä oikeaa sukupuolta tarpeeksi.

Jos on onni matkassa, pääsee siitä pahimmasta piinasta paljon mukavampaan vaiheeseen; odotetaan että pennut kasvaa ja kehittyy hyvään tahtiin, pulskistuu äidin tissin äärellä ja aletaan silmäillä sitä omaa sieltä seasta. Sovitaan viikonloppua kun pieniä voi tulla katsomaan, odotetaan silmät sydämiä täynnä kun se päivä koittaa että pentuaan pääsee hellimään -puhumattakaan siitä päivästä kun riiviönsä saa hakea kotiin!

Itse tässä ollaan onnekkaasti tämän maratonin loppumetreillä -luojan kiitos- ja vuoden malttamisen ja jännittämisen jälkeen oma pentumme kotiutuu 6.2. Kuopiosta tänne Lahden maisemiin!

Lilja tyttöhän se tosiaan anteliaasti pyöräytti viisi pupeloa, joista kolme oli uroksia. Meillä ykkösvalinta, mutta se meidän oman valitseminen oli paljon jännittävämpi ja vaikeampi prosessi kun osasin kuvitella; on niin paljon erilaisia tekijöitä joiden perusteella tehdä päätöksiä, puhumattakaan siitä että lähes kaikki siinä pennussa voi muuttua kasvun yhteydessä.
Näistä veljeksistä meille nyt kuitenkin valikoitui se hiljaisin ja rennoin tuumailijatyyppi, jota saattoi alkuun pahin hälinä ja mölinä vähän ujostuttaa, mutta kun vauhtiin päästiin niin kyllähän siinä oli villasukat ja varpaat hätää kärsimässä hurrrrrjaakin hurrrrjempien tapporavistusten kourissa. Tämä poika se myös tykkäsi olla sylissä ja ihmistä lähellä, aivan ihana pikkutyyppi!

Pian sitä pääsee toden teolla ihmettelemään arjen asioita ja uusia pentukokemuksia kun jäpikkä kotiutuu, mutta sitä ennen on vielä pieni hetki odotuksen venymistä. Toivottakkaa onnea ja kärsivällisyyttä :D

Basenjia siellä, basenjia täällä!

Nyt on koettu elämäni ensimmäiset basu-erkkarit!
Nämä pidettiin Kouvolan oikukkaassa sylissä, mutta mitä kauneimmassa ympäristössä. Sää tietysti oli kuten Suomen kesästä odottaa saattaa, eli oli kaikkea hyisen pilvisestä porottavaan aurinkoon ja sitkeisiin ötömötöihin, mutta mitäs näistä kun seura oli mitä hauskinta ja kenttä täynnä kauniita koiria!

Yhdeksäksi oli tarkoitus olla paikanpäällä, mutta kävi kömmellyskämmellys herätyskellojen kanssa, joten oltiin paikalla lähemmäs kymmentä -onneksi pennut ei menneet kuitenkaan pahasti ohi ja ehdin kuvaamaankin noita hassuja naperoita ihan hyvin! Hassua verrata miten pentuluokkien am.akitat on semmosia pumpuloita, enemmän tai vähemmän keskeneräisiä ja hassun muotoisia, mutta basenji pennut samoissa ikäluokissa on paljon sopusuhtaisemmissa mittasuhteissa eikä niin vauvamaisen näköisiä, vaikka ilmeestä ja päästä näkisikin ettei olla ihan aikuisia vielä :D
Lähinnä kameran varressa roikuin ja fokus oli voimakkaasti koirien ihailussa, mutta ehti siinä kasvattajankin kanssa jorista ja naureskella aina jossain välissä. Oli myös aikaa tuhota yksi vohveli, erkkareissa pitäisi useammin saada vohveleita!

Enivei, kuvia kaikenkirjavista ruttunutuista:

Tuomarina tapahtumassa oli Marja Talvitie, monenmosita legendaa kuullut mutta vasta nyt tuli todistettua ihan livenä ja läheltä hänen tuomarointiaan. Kovin oli mielenkiintoista. Pennuista avattiin arvostelu koko yleisölle, mutta muissa luokissa tätä ei voitu jatkaa aikarajojen vuoksi  Todella tarkka koirien koosta painosta, mutta ymmärtäähän tuon kun koiran yleisvaikutelmaan vaikuttaa kyllä jos turren vyötäröllä on vähän ylimääräistä, varsinkin näin elegantin mallisella rodulla. Ei fanittanut muutenkaan kookkaita basuja. Positiivisena loppunuottina löysi kyllä paljon miellyttäviä ja kauniita päitä, kauniita liikkujia ja vaikuttavia kokonaisuuksia!

Hieman harmitti kun ei ehditty katsomaan kuin pennut ja urokset, kun piti jo lähteä kotia kohti. Nopeasti se aika karkasi! Kotiintuomisina oli sitten lähes 500 kuvaa muistikortilla, joten loppuilta meni luonnollisesit kuvia plärätessä, poistaessa ja muokatessa :'D Tarvinneeko sanoa, mutta sain paljon uusia basu-ystäviä naamakirjan puolella kun länttäsin hyvän läjän otoksia näkyville ja omistajiaan etsimään.

(PS. Oma basenjikuume on taas ihan toisissa sfääreissä tämän jäljiltä... Syksyä jännitämme.)

Kelle luottamukses annat

Paljon on tullut pohdiskeltua, yksin ja muiden ihmisten kanssa, millainen rooli kasvattajalla on kaikessa kokonaisuudessaan koiramaailman pyörteissä. Ensimmäinen ajatus on yleensä, että valtava. Kasvattaja on kaiken keskipisteessä, kasvattaja on lähes kaikkivoipa -vai onko?

Olen yllättynyt siitä miten moni jännittää lähestyä kasvattajia, miettien päänsä puhki mitä kaikkea sanoa, mitä kysyä, miten sanansa asetella ja kuulostaako tämä tyhmältä vai ei, mitä jos annan ihan väärän vaikutelman? Kasvattaja kasvaa Isoksi Pomoksi jota pieni ihminen epäröikin lähestyä, tai jos ja kun saa aikaiseksi lähestyä, tulee tunne että pitää kiillottaa ja silotella, lupailla maat, taivaat ja avaruus että varmasti tekisi hyvän vaikutuksen.

Miksi?
Mistä tämä on tullut?

Kasvattaja on olemassa Sinua varten. Kasvattaja ei pärjää kovin pitkälle omillaan ja yksinäisyyden ylhäisessä valtakunnassa, vaan hyötyy ostajakunnastaan nimenomaan sillä, että saa eläimensä maailmalle. Kasvattaja on se, jonka tehtävä on vakuuttaa Sinut siitä, miksi Sinun olisi otettava koira häneltä, eikä seuraavalta vaihtoehdolta -tässä toki tulee esiin eri kasvattajien omistautuneisuus ja moraali. Siinä missä yksi menee aina aidan alimmasta kohdasta ja luottaa siihen että löytää aina tarpeeksi koiramaailman uusia uuvatteja joita ei kiinnosta muu kuin saada joku vähän tämän näkönen koira halvemmalla ja mahdollisimman läheltä (ja näitähän toki riittää), toinen tekee kaikkensa kerätäkseen virallisia tuloksia terveydestä, luonteesta ja ominaisuuksista sekä kyvyistä joilla mainostaa ja myydä omaa työtään.

Jälkimmäisen tyylin kasvattaja haluaa tietysti kasvattinsa hyviin koteihin, joissa arvostettaisiin kasvattajan jo tehtyä työtä ja jatkettaisiin linjalla joka syöttää lisää tietoa kasvattien tilanteesta; tehtäisiin ne terveystarkastukset ja rodusta riippuen käytäisiin kisakentillä tai töissä hakemassa tuloksia mikäli koiran potentiaali siihen yltää. Tässäkin tulee taas jakauma; yksi haluaisi jokaiselta kasvatin omistajalta isoa omistautumista ja yhteisöllisyyttä, toinen antaa enemmän vapautta uudelle kodille päättää mitä tekee ja kuinka paljon, kunhan täyttää perustarpeet tarpeeksi hyvin. Aktiivisuustasoja on monia, siksi Ostajan on tehtävä oma osansa työstä ja määrittää itselleen ne omat rajat; mitä itse haluaa, missä on omat rajat, mistä voi tehdä kompromisseja. Haluatko vain ostaa sen pennun ja jatkaa omaa elämää enää ikinä pitämättä kummemmin yhteyttä vai hankkiutua pitkän linjan yhteistyöhön ja upottautua harrastusten maailmaan pää edellä?

Haluat sitten niin tai näin, on haravointia tehtävä löytääkseen sellaisen tarjonnan mikä vastaa omia haaveita. On uskallettava kysyä ja kertoa itsekin mitä haluaa. Ei tarvitse kumarrella tai arastella, minä en ole koskaan mihinkään miellyttämispeliin lähtenyt, ihan pelkällä rehellisyydellä pärjää tosi pitkälle. Jos kasvattaja on suosittu ja isossa maineessa, ole ajoissa.
Itselleni on myös tärkeää tukea kasvattajaa, joka on yhtälailla rehellinen takaisin, ei piilottele eikä kiillottele, sanoo suoraan, kysyy ja panostaa aidolla rakkaudella sekä mielenkiinnolla kasvatustyöhönsä - ja jonka kanssa kemiat pelaa ja on mahdollisuus vuosia kestävään vuorovaikutteiseen suhteeseen.

Muistakaa siis jännittäjät, että teillä on yhtälainen oikeus vaatia tiettyjä standardeja ja kysellä kasvattajilta heidän työstään ja periaatteistaan saadaksenne varmuutta siihen, haluatko sen pennun siltä ihmiseltä vai et! Mitä terävämmin osaa haastatella, sitä helpompi on nähdä tuleeko takaisin yleispätevää ja -pyöreää liirumlaarumia, vai onko kasvatustyölle annettu oikeaa ajatusta ;)

Niin mikä makaki?

No siis makakithan on niitä punanaamaisia tovereita, jotka esimerkiksi istuu kuumissa lähteissä posket hehkuen ja sormet rutussa pakkaselta suojautuessa. Löytyy varmasti monessa eri koossa ja värissä, muttaniin! Ettei vallan harhautuisi, meidän oma makakimme tulisi puna-valkoisessa nahassa, ruttuja otsassa, ruttuja pyllyssä ja pilkettä silmäkulmassa; eli basenji!

No miksi basenji?
Se oli pitkän matkan tulos monien rotuselailujen jälkeen. Tai no, vielä ennen sitä oli tietysti pohdinnat siitä että tuleeko laumakokoonpano aina koostumaan vain isoista koirista -ja kun tuli elettyä tovi kolmen amerikanakitan kanssa, huomattiin että se oli mahdollista, mutta ei ehkä ihan niin mielekästä. Kolme isoa koiraa vie fyysisesti tilaa (kun et asu kartanossa etkä maalla), niille on vaikea löytää pärjäävää hoitajaa jos haluat lähteä jonnekin (kovin moni ei innostu lenkkeilemään yhteensä yhdeksän kertaa päivässä kun jokainen pitää viedä erikseen vahinkojen välttämiseksi), ja fyysinen kuljettaminen paikasta A paikkaan B osoittautuu sekin ahtaaksi (kun et omista paketti- taikka asunto-autoa).
Puhumattakaan tietysti ruokinnasta, eläinlääkärilaskuista tai niinkin arkipäiväisestä kulusta kuin madotuslääkkeistä. Niin ne eurot vaan kasaantuu kun täyttää taloutensa karhunpuolikkailla!

Mutta kaikesta huolimatta kolmen koiran lauma tuntui muuten hauskimmalta, vähän niinkuin perhe olisi täynnä kolmen koplan kanssa ja tästä alkoi heräillä ajatus siitä, että mitäpä jos se kolmas olisi sittenkin sylikokoa. Huih! Alkuun niskavilloja nostattanut ajatus alkoikin kuulostaa mielenkiintoiselta. Joku kiva pieni, suhteellisen vaivaton ja seurallinen sylimalli olisi ehkä sittenkin mukavaa vaihtelua noihin itsenäisiin rotiskoihin.

Kokeillaan uudestaan; miksi nimenomaan basenji?
Okei, joo.
Basenji täyttää nirsot vaatimuksemme parhaiten; se on rakenteeltaan liioittelematon ja elegantti olematta liian heiveröinen tutinaville, ei taipumusta räkyttämiseen, ei kaameaa turkkihuppua ympärillä. Luonteeltaan mukavan rohkea ja temperamenttia löytyy että pärjää isompienkin keskellä ilman ujosteluja. Itse asiassa basenjin luonteessa on jonkin verran yhtäläisyyksiä amerikanakitoiden kanssa, joten ollaan vielä samassa liigassa, pakataan se vain pienempään pakettiin!
Ainoa miinuspuoli on oikeastaan kylmänarkuus, joten pitää ostaa varastoon talvisesongin takit ja villapaidat, mutta se on varsin pieni kompromissi, eiköhän siihen opi ihan hetkessä.

Mistä tämä basenji on tulossa?
Olemme liimautuneet pienten iilimatojen tapaan kennel Hi-Liten kasvattajaan kiinni hyvin intohimoisesti! Minä erityisesti olen ottanut johtotehtäväksi aloittaa ahdistelun sähköposti-pommituksella, siitä siirtyä ovelasti kieriä kaverisuhteeseen naamakirjan pyhässä maassa ja lopulta stalkkeroida tieni samalle näyttelypaikalle napsimaan kameran muistikortin täyteen kuvia hänen koiristaan! Ehkä vähän pienieleisesti, vaatimattomasti hihkaista hei minä olen sejase, hymyillä viattomasti ennen kuin kiiruhtaa kotiin lataamaan parhaat kuvat esille, jotta kasvattaja voi ilomielin kiitellä ihanista kuvista.
Vähän lisää pökköä pesään, ettei jäädä kasvattajalta unholaan ja lopulta päästään sopimaan treffit kasvattajan kotiin. Jes! Viimeisten lahjomisien myötä ollaan hyvillä sijoilla!

No ei, jos joku ehti säikähtää niin ihan näin järjestelmällistä sniikkailua en osaa harrastaa, olen vain luonnostaan innokas ja rohkeasti tuttavuutta tekevä tapaus -tämä nyt vain pientä itselle naureskelua :D

Kyseinen yhdistelmä josta omaa punavalkoista paholaista odotellaan on: C.I.B FIN CH PMJV-05 JV-05 NORD W-07 WW-08 MVW-14 Faraoland Xcuse Me Desmond "Ruben"  X CIB* NORD CH FI CH SE CH NO CH HeJW-13 JV-13 V-13 PMV-14 Hi-Lite Bulldobas Wow Factor "Lilja"

Ruben (kuva lainattu Hansu Kytältä)

Lilja (kuva lainattu Hansu Kytältä)

Uusia Tuulen Tuiverruksia

Ja nääääin pärähti blogi käyntiin!

Syystä että edessä tulee olemaan sellaisia muutoksia ja seikkailuja, että tahtoisin niille jonkinlaisen purkuväylän jossa käydä läpi niin pienemmät kuin suuremmatkin askeleet. Toki on keskustelufoorumit, on naamakirjat ja miljoona muuta sosiaalisen median polkua, mutta totesin oman blogin olevan helpoin tie itselleni; saa keskittyä koiramaailman aiheisiin ja purkaa aatoksiaan kuvien kera talteen vähintään omaksi iloksi ja muistoksi, toivottavasti vähän muidenkin huviksi!