Paljon on tullut pohdiskeltua, yksin ja muiden ihmisten kanssa, millainen rooli kasvattajalla on kaikessa kokonaisuudessaan koiramaailman pyörteissä. Ensimmäinen ajatus on yleensä, että valtava. Kasvattaja on kaiken keskipisteessä, kasvattaja on lähes kaikkivoipa -vai onko?
Olen yllättynyt siitä miten moni jännittää lähestyä kasvattajia, miettien päänsä puhki mitä kaikkea sanoa, mitä kysyä, miten sanansa asetella ja kuulostaako tämä tyhmältä vai ei, mitä jos annan ihan väärän vaikutelman? Kasvattaja kasvaa Isoksi Pomoksi jota pieni ihminen epäröikin lähestyä, tai jos ja kun saa aikaiseksi lähestyä, tulee tunne että pitää kiillottaa ja silotella, lupailla maat, taivaat ja avaruus että varmasti tekisi hyvän vaikutuksen.
Miksi?
Mistä tämä on tullut?
Kasvattaja on olemassa Sinua varten. Kasvattaja ei pärjää kovin pitkälle omillaan ja yksinäisyyden ylhäisessä valtakunnassa, vaan hyötyy ostajakunnastaan nimenomaan sillä, että saa eläimensä maailmalle. Kasvattaja on se, jonka tehtävä on vakuuttaa Sinut siitä, miksi Sinun olisi otettava koira häneltä, eikä seuraavalta vaihtoehdolta -tässä toki tulee esiin eri kasvattajien omistautuneisuus ja moraali. Siinä missä yksi menee aina aidan alimmasta kohdasta ja luottaa siihen että löytää aina tarpeeksi koiramaailman uusia uuvatteja joita ei kiinnosta muu kuin saada joku vähän tämän näkönen koira halvemmalla ja mahdollisimman läheltä (ja näitähän toki riittää), toinen tekee kaikkensa kerätäkseen virallisia tuloksia terveydestä, luonteesta ja ominaisuuksista sekä kyvyistä joilla mainostaa ja myydä omaa työtään.
Jälkimmäisen tyylin kasvattaja haluaa tietysti kasvattinsa hyviin koteihin, joissa arvostettaisiin kasvattajan jo tehtyä työtä ja jatkettaisiin linjalla joka syöttää lisää tietoa kasvattien tilanteesta; tehtäisiin ne terveystarkastukset ja rodusta riippuen käytäisiin kisakentillä tai töissä hakemassa tuloksia mikäli koiran potentiaali siihen yltää. Tässäkin tulee taas jakauma; yksi haluaisi jokaiselta kasvatin omistajalta isoa omistautumista ja yhteisöllisyyttä, toinen antaa enemmän vapautta uudelle kodille päättää mitä tekee ja kuinka paljon, kunhan täyttää perustarpeet tarpeeksi hyvin. Aktiivisuustasoja on monia, siksi Ostajan on tehtävä oma osansa työstä ja määrittää itselleen ne omat rajat; mitä itse haluaa, missä on omat rajat, mistä voi tehdä kompromisseja. Haluatko vain ostaa sen pennun ja jatkaa omaa elämää enää ikinä pitämättä kummemmin yhteyttä vai hankkiutua pitkän linjan yhteistyöhön ja upottautua harrastusten maailmaan pää edellä?
Haluat sitten niin tai näin, on haravointia tehtävä löytääkseen sellaisen tarjonnan mikä vastaa omia haaveita. On uskallettava kysyä ja kertoa itsekin mitä haluaa. Ei tarvitse kumarrella tai arastella, minä en ole koskaan mihinkään miellyttämispeliin lähtenyt, ihan pelkällä rehellisyydellä pärjää tosi pitkälle. Jos kasvattaja on suosittu ja isossa maineessa, ole ajoissa.
Itselleni on myös tärkeää tukea kasvattajaa, joka on yhtälailla rehellinen takaisin, ei piilottele eikä kiillottele, sanoo suoraan, kysyy ja panostaa aidolla rakkaudella sekä mielenkiinnolla kasvatustyöhönsä - ja jonka kanssa kemiat pelaa ja on mahdollisuus vuosia kestävään vuorovaikutteiseen suhteeseen.
Muistakaa siis jännittäjät, että teillä on yhtälainen oikeus vaatia tiettyjä standardeja ja kysellä kasvattajilta heidän työstään ja periaatteistaan saadaksenne varmuutta siihen, haluatko sen pennun siltä ihmiseltä vai et! Mitä terävämmin osaa haastatella, sitä helpompi on nähdä tuleeko takaisin yleispätevää ja -pyöreää liirumlaarumia, vai onko kasvatustyölle annettu oikeaa ajatusta ;)
