Odotuksen Kurjuus Ja Ihanuus

Odottaminen on jokaisen pennusta haaveilevan tuttu vihollinen. Se alkaa heti kun löydät kasvattajan johon haluat ottaa yhteyttä ja jolle esittäytyä, oma viesti kun lähtee eteenpäin, alkaa hyytävä jännitysodotus että milloinkohan se kasvattaja ehtii vastaamaan! Lukeeko viestin jo tänään? Entä jos ei huomaa sitä, meneekö roskapostien sekaan? Jos ei pariin päivään ole kuulunut mitään niin onko se vain unohtunut heti kättelyssä vai onko jo tullut torjutuksi ennen kuin ehti treffeillekään?

Ja tämä on vain lämmittelykierros tulevaa varten. Sen Oikean yhdistelmän osuessa kohdille aletaan odottamaan nartun juoksuja, sen jälkeen sitä hedelmällisintä päivää ja tovi sen jälkeen ihmetellään että onnistuiko astutus, ultralla tai ilman. Ensimmäinen kova kolahdus osuu tietysti silloin jos narttu jääkin tyhjäksi, mutta kovin pitkää helpotusta tuo tiineyden varmistuminenkaan, sillä sen jälkeen odotellaan että sujuuko kaikki hyvin, näkyykö röntgenissä montakin, onnistuuko synnytys normaalisti, riittääkö itselle pentua ja tulisiko vielä oikeaa sukupuolta tarpeeksi.

Jos on onni matkassa, pääsee siitä pahimmasta piinasta paljon mukavampaan vaiheeseen; odotetaan että pennut kasvaa ja kehittyy hyvään tahtiin, pulskistuu äidin tissin äärellä ja aletaan silmäillä sitä omaa sieltä seasta. Sovitaan viikonloppua kun pieniä voi tulla katsomaan, odotetaan silmät sydämiä täynnä kun se päivä koittaa että pentuaan pääsee hellimään -puhumattakaan siitä päivästä kun riiviönsä saa hakea kotiin!

Itse tässä ollaan onnekkaasti tämän maratonin loppumetreillä -luojan kiitos- ja vuoden malttamisen ja jännittämisen jälkeen oma pentumme kotiutuu 6.2. Kuopiosta tänne Lahden maisemiin!

Lilja tyttöhän se tosiaan anteliaasti pyöräytti viisi pupeloa, joista kolme oli uroksia. Meillä ykkösvalinta, mutta se meidän oman valitseminen oli paljon jännittävämpi ja vaikeampi prosessi kun osasin kuvitella; on niin paljon erilaisia tekijöitä joiden perusteella tehdä päätöksiä, puhumattakaan siitä että lähes kaikki siinä pennussa voi muuttua kasvun yhteydessä.
Näistä veljeksistä meille nyt kuitenkin valikoitui se hiljaisin ja rennoin tuumailijatyyppi, jota saattoi alkuun pahin hälinä ja mölinä vähän ujostuttaa, mutta kun vauhtiin päästiin niin kyllähän siinä oli villasukat ja varpaat hätää kärsimässä hurrrrrjaakin hurrrrjempien tapporavistusten kourissa. Tämä poika se myös tykkäsi olla sylissä ja ihmistä lähellä, aivan ihana pikkutyyppi!

Pian sitä pääsee toden teolla ihmettelemään arjen asioita ja uusia pentukokemuksia kun jäpikkä kotiutuu, mutta sitä ennen on vielä pieni hetki odotuksen venymistä. Toivottakkaa onnea ja kärsivällisyyttä :D