Näin on aika julistaa että hovimme suurinpienin narri on saapunut ja asettunut taloksi; Hi-Lite Magic Mike a.k.a Kemu on nyt oikeasti, lopullisesti, viimeinkin täällä!
Kemu poika siis noukittiin kyytiin 6.2. ja se oli sitten menoa se. Kopassa istui poika mustassa jumpperissa, käpertyen siskotyttönsä kylkeen itkunyyhkytksen kera. Ja ei, emme ottaneet kahta pentua, autoimme vain kuljettamaan neitokaisen lähemmäs uusia omistajiaan, Kemunkin matka sujui paljon mukavammin kun oli sisarus johon tukeutua uuden ja tuntemattoman maailman avautuessa poikasen edessä.
Paljon tupsahti arkeemme taas ensimmäisiä kertoja; pennun ensimmäinen kosketus laumamme muihin jäseniin, ensimmäinen kerta kun naskalit uppoaa käteen, ensimmäinen pissa paperista ohi suoraan lattialle, ensimmäinen yö... Kauhia kasa tuttuja mutta silti uusia asioita pienen natiaisen kanssa, ja täytyy myöntää että stressilevelit kyllä alkoi kohoamaan vaikka kasvatuksen ja koulutuksen ohjenuorat oli selkeästi suunniteltu. Ainahan sitä vähän jännittää, että mites tämä kaikki nyt lähtee pyörimään ja minkähänlaisia haasteita eteen pyllähtää.
No, ihan ensimmäisenä Kempasta opittiin, että herrahan tykkää omasta äänestään ja täten herkästi narisee, marisee, itkee, ulvoo, vänkää ja urputtaa jos asiat ei tapahtu justnyt heti kun hän haluaa! Myrskypilviä horisontissa, ohoi... Tai sitten ei, nimittäin ihan muutamien toistojen ja harjoitusten jälkeen tyyppi osaa asettua nukkumaan omaan keittiö-yksiöönsä oikein nätisti, puuhailee hetken omiaan tai sitten kömpii suoraan petiin taikka häkkiin ja ottaa nokoset. Yöt nukkuu/oleskelee hiljaa myöskin, hetkittäisiä, minuutin tai pari kestäviä tylsyysnarinoita lukuunottamatta.
Persoonaltaan todellinen vauhtiveijari. Juoksee, loikkii, törmäilee, liitää verhoissa kuin Tarzan liaanissa. Nakertelisi kukkasia, varastaisi sukkapuikkoja, repisi sohvaa, kiusaisi kissaa ja puhkoisi varpaita. Välillä muistaa kyllä olla sievä ja suloinen, asettuen puuhailemaan sallittujen lelujen kanssa näyttämään söpöä naamaa ettei uusilta omistajilta katkea hermo ihan kokonaan :D
Meidän isompia laumalaisia ei pelkää ollenkaan, vaikka pieni varautuminen olisi ihan tervettäkin -mutta tulta päin sanoi mummo helvetissä ja sotki eteenpäin! Uusia ihmisiä moikataan ihan yhtä reippahasti, mikä on ihan kivaisaa. Muuten tuntuu olevan hyvin läheisyydenhaluinen sylilöllö, kontaktia tarjoaa hyvin näpevästi. Hyvin ahne ja leikkisä, jahtaus, tapporavistukset ja sinnikäs puru-ote löytyy jo!
Saapi nähdä mitä tästä sankarista vielä kuoriutuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti