Kemu Kemppainen se lähti viikonloppuna tutustumaan Porvoon maisemiin, ei ihan omasta tahdostaan mutta mukanahan tuo tuli kun syliin nappasi. Automatkailua kun tuon natiaisen kanssa pitää muutenkin ahkerasti treenailla, niin yritetään nyt ajeluttaa ympäriinsä totaalikyllästymiseen asti että saisi valitusitkut loppumaan ja tottumaan siihen, että välillä vaihdetaan maisemaa.
Yhtään en tiennyt miten homma tulee muuten toimimaan, olemme tämän herkän penturomanssin alkuvaiheissa vielä, tutustumassa toistemme sielunmaisemiin, joten kysymysmerkkejä sopeutumisesta ja käytöstavoista leijaili ilmassa enemmänkin. Auton uumeniin pakattiin täten muutamia aputarvikkeita, joista ehdottomasti hyödyllisin oli paras pentuostoksemme; pentuaitaus, jota voi käyttää monipuolisesti tilanrajaukseen. Äääärimmäisen kätevä kun pitääkin pienentää pennun elämysneliöitä tai viheltää riehuhepuleilta jäähylle!
Kaimaani Kemu kävi näytillä myös mummolassa ennen Porvooseen hurauttamassa, ja niinhän siinä kävi että mummo rakastui täysin ja meinaksi omakseen ottaa. En antanut, mummo raukka olisi ollut kylmän totuuden edessä viimeistään seuraavana päivänä, joten taidetaan nyt vaan ihan itse tuo kouluttaa ja viedä sitten hyvin käyttäytyvänä hoitoon :D
Porvoo tarjosi lopulta ihanan reissukokemuksen! Kemu oli kovin reipas, utelias ja sosiaalinen. Uusien ihmisten luokse tallustellaan mielellään rapsutuksia hakemaan, eikä ympärillä rymistelevät tai kolistelevat ajoneuvot onnistuneet säikäyttämään keskellä vilkasta keskustaa. Tavattiin yksi vanhuskoira (15v sekarotuinen uros), jota Kemppa jännitti ehkä kaksi sekuntia kun selvitteli mitä pappa on hänestä mieltä, mutta heti kun seniori väisti niin johan juniori oli innoissaan tuota paimentamassa (mikä kyllä sitten kiellettiin ja päästettiin vanhus omaan rauhaan toiseen huoneeseen)
Jos jokin meinasi mennä liian jännäksi tai pentu tunsi olonsa hieman epävarmaksi, kipitteli tuo jalkojeni luokse istumaan ja mietiskeli maailmaa viereltäni ilman mitään suurempaa paniikkia. Ihania luottamisen ja leimaantumisen merkkejä, ulkonakin vapaana rymistellessä varmistelee että en häviä ja palaa aina luontaisesti takaisin luokse. Kutsustakin kirmailee nätisti jalkojen juurelle, jee, siitä se lähtee!
Basenjikauneuden arvostusta on kyllä nyt levitelty heti alkuun aika ahkerasti, hauska oli myös törmätä kypsempään pariskuntaan jonka mieshenpuolikas totesi heti ensimmäiseksi; "Hei, tämähän on se kongonpystykorva!" En uskonut juuri kenenkään basenjipiirien ulkopuolisen enää muistavan/tietävän tästä vanhasta rotunimikkeestä yhtään mitään, mutta näin se maailma yllättää :D
Takaisin kotiin päästyään pikkuherra otti tilan takaisin heti haltuun innolla ja onnella, sillä missäs sen mukavampaa kuin omassa kodissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti